Seurakunnan historiaa

seepia2.jpg

1. VÄESTÖKEHITYS 

Asutusta nykyisellä Heinäveden kunnan ja seurakunnan alueella on ollut jo kivikaudella, josta kertovat myös alueelta löytyneet kalliomaalaukset. Ennen kuin varsinainen asutus levisi tänne, alueilla samoilivat lappalaiset eräretkillään. Varsinainen uudisasutus alkoi 1500-luvulla, jolloin kuningas Kustaa Vaasan vaatimuksesta erämaita asutettiin. Tämän asutuspäätöksen toimeenpanijana on toiminut Kustaa Fincke, joka vuonna 1547 tuli Savonlinnan käskynhaltijaksi.  Syrjäseuduille muuton syynä oli useinkin rauhan etsiminen, tiheämmin asutut seudut joutuivat usein osalliseksi sotaan. Asutus kasvoi kovasti 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa, ja siitä hillitymmin pitkälle 1900-luvun lopulle. Asukasmäärä on tällä hetkellä laskusuunnassa.

Vuosi 1749 1785 1800 1830 1840 1850 1860 1823
Kunnan väkimäärä 1949 2308 2609 4240 4900 5492 6822 8909
Vuosi 1823 1944 1948 1961 1970 1982 1996 2009
Kunnan väkimäärä 8909 8445 10149 9582 5781 5719 4940 4017

Seurakunnan väkimäärä

3530

Koska valtiolla ei omaa väkilukutilastointia, olivat tilastot ennen lähes suoraan kirkon väestökirjanpidosta selvitettyjä.

Kylät

Hasumäki (Kirkonkylä), Ihamaniemi, Juurikkasalmi, Karhilantaipale, Karvio, Koivumäki, Koskijärvi, Kuittua, Kypäräjärvi, Malkkila, Papinniemi, Petruma, Polvijärvi, Pölläkkä, Raaminmäki, Rummukkala, Sarvikumpu, Sompasaari, Vaaluvirta, Vahvalahti, Varistaipale, Vihtari, Viitalahti

2.  SEURAKUNNAN PERUSTAMINEN

Heinäveden seudun asukkaat yrittäneet saada omaa kirkkoa ja kappalaista jo 1690-luvulla. Syynä pitkä kirkkomatkat, huono mahdollisuus vihkimisten, kasteiden ja hautajaisten järjestämiseen ja ”yleisessä kristinopin tiedon ja sen harjoittamisen tilassa”. Kappelin perustamista selvitelty, mutta hanke rauennut ilmeisesti nälkävuosien takia.

Heinävedestä muodostetaan Rantasalmen rukoushuonekunta v. 1744, vaikka ns. hattujen sodan vaikutuksesta tehdyt rajansiirrot, sotavuodet, kato ja karjataudit vaikeuttivat oman kappelin syntymistä. Tuomiokapituli totesi liikutuksella kuitenkin heinäveteläisten kurjan tilan ja myöntyi kappelin perustamiseen. Ehdot: Rantasalmen kirkon ym. rakennusten ylläpitoon on edelleen osallistuttava eikä papiston palkkaoikeudet saa heiketä.

Seurakunta haki itsenäisyyttä ainakin jo vuodesta 1797 lähtien.

Vuonna 1830 asia oli edelleen esillä, anomus hylätty. Asiaan voidaan kuitenkin palata, kun Rantasalmen kirkkoherranvirka tulee avoimeksi. Pitäjänkokous päättää 29.7.1849 anoa jälleen itsenäisyyttä ja Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Armollisella päätöksellä 18.10.1852 annetaan Heinäveden kappeliseurakunnalle lupa erota omaksi pastoraatiksi. Rantasalmen kirkkoherran kuoltua 1856 ja ns. armovuoden päätyttyä Heinäveden seurakunnan ensimmäisen kirkkoherran virkaan astui Karl Gustav Vargentin 1.7.1857.

Seurakunta on aikojen myötä kuulunut Porvoon, Savonlinnan ja Viipurin hiippakuntiin ja Kuopion hiippakuntaan sen perustamisesta eli vuodesta 1939 lähtien. Heinäveden seurakunta kuuluu tällä hetkellä Leppävirran rovastikuntaan.

Huomattavaa, että Heinäveden kunta tuli itsenäiseksi vasta 1869. (Schaumanin kirkkolaki).

Seurakunnan itsenäistyessä myös Heinäveden kunnan koko laajeni, sillä alueliitoksilla siihen liitettiin kyliä myös Leppävirrasta (Juurikkasalmi, Varistaipale, Kypäräjärvi, Rummukkala, Polvijärvi, sekä muutamia taloja Haapamäestä, Huovilansalmesta ja Soinilansalmesta) ja Säämingistä (Ihanmaniemen ja Pölläkän taloja).


3. VÄESTÖKIRJANPITO VUODESTA 1749 ALKAEN - SEURAKUNNAN YKSI TEHTÄVÄ

  • Ruotsi-Suomessa aloitettiin tarkka tilastointi vuonna 1749 –
    ajatuksena oli, että koko valtakunnan onnellisuus oli riippuvainen
    runsaasta väestöstä ja maatalouden kukoistuksesta.
  • Taulustolaitos hoiti laskennan – työn teki kirkollinen apulainen.
  • Kirkonkirjojen pohjalta laskettiin syntyneet, kuolleet ja avioliitot.
  • Alueliitokset kasvattivat Heinävedellä väkilukua ja rekisteröintitarvetta: Ihamaniemi 1800-1810, Leppävirran kylien liittäminen 1855-1860: Varistaival, Kypäräjärvi ja Polvijärvi.
  • Rippikirjat kylittäin ja taloittain aina 10 vuoden välein eli 1880-1889 ja 1890-1899 jne aina vuoteen 1952 saakka, sitten siirryttiin perhelehtiin. Vuodesta 1963 valtion väestörekisterit alkavat olla aika hyviä, mutta vanhoja kirkonkirjoja ja seurakuntien tietoja silti tarvitaan.
  • tieto iästä, syntymäpaikasta, ammatista, aviosta, lapsivuoteelta
    pääsystä, lapsista, lukutaito, rokotuksista, kirkossa ja ehtoollisella
    käynnistä, ripistä, rikoksista, tuomiosta, äänioikeuden menettämisestä,
    kuolinsyyt, muutot, muut merkinnät esim. sokea, hullu.
  • Koska rekisteri talojen mukaan, piiat ja rengit, loiset ja lapset
    saattoivat kadota kirjoista.
  • Rekisteristä näkyy sosiaalirakenne.
  • Kihlauksesta piti hakea ero tuomiokapitulista. Häät useampi pari kerrallaan.
    Avioituminen: yhteiskunnallinen asema, varallisiin, työkyky: 1798
    68-vuotias Kustaa Kotilainen avioitui 22-vuotiaan Katariina Sallisen
    kanssa jne.
  • Avioliittoikä määrätty vasta 1734, sitä ennen vain ei ennen laillista
    ja kypsää ikää. Häät pidettiin yleensä talvella, loka ja joulukuu oli vilkkaita avioliittojen solmimiskuukaisia, myöhemmin vihittiin  maaliskuussa,  töiden takia.
  • Kirkonkirjat ovat myös maakunta-arkistoissa mikrofilmeinä.
  • Kunnan väkiluvusta vain noin 2 – 3 % on ortodokseja, 85 – 90 % ev.lut. kirkon jäseniä ja loput muihin uskontokuntiin tai väestörekisteriin kuuluvia.


4. HAUTAUSMAAT

  • Ennen oman kirkon ja hautausmaan perustamista 1748, vainajat
    kuljetettiin Rantasalmelle tai haudattiin siunaamattomaan maahan
    Heinävedellä.
  • Ilmeisesti ensimmäisen kirkon alle haudattiin ja alussa toisenkin kirkon alle vainajia, mutta vuonna 1773 asetus, ettei kirkon alle saa haudata kulkutautien takia.  (1764 sopimus Antti Pakarinen + perhe)
  • Nykyisin 6 hautausmaata, joita kirkonmäki, Parkintaus 1910, Palokki.
    vanha 1901 ja uusi 1955, Petruma 1936, Petäjäharju 1929.
    Sankarihautausmaat kirkonmäellä 1918/4. ja 154, Palokissa 20 ja
    Petrumalla 16.
  • Kirkonmäellä jatkuvia rajakiistoja – laajennuksien takia.
  • Kirkonmäen kiviaita 1846, laajennettu 1869.
  • Mitä lähempänä vainajan hauta kirkkoa sen arvokkaampi henkilö.
  • Vanhalla hautausmaalla suuren nälkävuosien rivihaudat 1866-1869- n. 1500 hlöä.
  • Muita muistokiviä: Olli Kymäläisen, Vänttisen suvun hautakivi,
    Karjalaan jääneiden hautamuistomerkki, Nälkävuosien muistomerkki (Veikko Jalava), Vapaussodan vainajien muistomerkki 1921-1922, Sodissa kaatuneiden muistomerkki (Veikko Jalava).
  • Nykyisinkin osa valtion yhteisöverotuotosta ohjataan seurakunnille hautausmaiden ylläpitoon.
  • Aiemmin vainajat on siunattu pääosin hautausmaalla, nykyisin siunaukset kirkossa, kappeleissa tai seurakuntakodeissa.

5. HEINÄVEDEN KIRKOT

1. kirkko

  • Rakentamisvaiheista ja rakennuspiirustuksista ei tietoa, 1745- 1746
    tehty, 1748 valmis. Ollut käytössä jo puolitekoisena varojen puutteessa. Kirkko saattoi olla ristikirkko tai ns. pitkäkirkko.
  • Saatu lupa kerätä kolehti 1124 taalaria, kirkko saatiin täten valmiiksi, kunhan luvattiin huolehtia myös seurakunnan rakennusten 
  • Rantasalmella syvä huoli siitä, että jaksavatko heinäveteläiset osallistua myös heidän rakennustensa korjauskustannuksiin, vapautusta tästä ei myönnetty.
  • Kalustusta tehtiin varojen mukaan, krusifiksi, puinen kynttiläkruunu ja
    kynttiläjalka sekä pienempiä kynttilänjalkoja, virsinumerotaulu,
    ehtoollismalja ja –lautanen, silkkiliina, alttarivaate, vanha miekka,
    kolehti, metallikello (kutsukello), papin messukasukat.
  • Kellotapuli 1748 – purettiin ilmeisesti 1843.
  • Oma toinen kirkonkello tehtiin Tukholmasta 1756, aiempi vuonna 1749 lainassa Rantasalmelta saatu kello, jonka hasumäkeläiset löytäneet Venäjän Laatokasta. Tästä kellosta oli riitaa, sillä Rantasalmen omaan kirkonkelloon tullut halkeama, ja eivät olisi luopuneet kellosta. Maaherran tuella kello siirtyi Heinävedelle.
    Riitely päättyi, kun Rantasalmi sai Tukholmasta uuden kellon vuonna 1788.
  • 1797 piispantarkastuksessa huomattu, ettei kirkkoa eikä hautausmaata vihitty.
  • Kirkko kävi pieneksi vuosisadan vaihteessa. Vaihtoehdot olivat joko  laajennus tai uusi kirkko. Säätyläisten penkit melkein romahtivat, kun riideltiin rakennetaanko vai korjataanko kirkkoa.

2. kirkko eli ns. Engel-kirkko

  • Kirkon rakennuspäätös 1831, nykyisen kirkon paikalle, tilaa 3 000
    sanankuulijalle.
  • Vaihtoehtoina kirkon paikalle oli Kerman seutu. Koska sieltä ei ollut pappilaan tietä, vaihtoehto hylättiin.
  • Kellotapuli rakennettiin vuonna 1843 lähemmäksi uutta kirkkoa. Kellotapuli purettiin ilmeisesti tarpeettomana vuonna 1913.
  • Toinen kirkon kello rikki. Uusi kello saatiin vasta 1861, kun rahoitusta ei löytynyt aiemmin.
  • Kirkko valmistui vasta 1848 ja oli ns. Engel-kirkko.
  • Ensimmäinen kirkkoversio oli kirkkoherra Cleven piirtämä, mutta
    ”aivan lahjaton tekele”. Uudet tilat piirsi sitten Anton Vilhelm Arppenin. (Arppe).
  • Kirkkoa korjattiin jo 1862.
  • Kirkko oli puinen, temppelimäinen, massiivinen ristikirkko.
  • Kirkko paloi kesken jumalanpalveluksen vuonna 1887 pallosalaman sytyttämänä ja palossa kuoli yksi henkilö. Irtaimistoa pelastettiin, mutta kirkon palolle ei mahdettu mitään. Puolessatoista tunnissa palo oli ohi. Vakuutusta ei kirkolla ollut.

3.  kirkko eli nykyinen Heinäveden kirkko

  • Kirkkoja esitettiin alussa myös rakennettavaksi kaksi kappaletta: Petrumaan ja Säynetkoskelle. Ehdotusta ei hyväksytty. Kirkkoherra Lind halusi kirkon toiseen paikkaan, mutta sitä ei hyväksytty.
  • Kirkko päätettiin rakentaa entiselle paikalle, rakennusaineeksi valittiin puu, 2 000 istumapaikkaa.
  • Ensin aiottiin tehdä samanlainen kirkko kuin Tuusniemellä. Kooksi oli ajateltu 64 kyynärää.
  • Väliaikana pidettiin kirkonmenot kansakoululla.
  • Keisarillinen senaatti antoi luvan puukirkon rakentamiseen 1889, vaikka yleinen lupakäytäntö oli, että kaikki julkiset rakennukset tehdään kivestä.
  • 1. piirustukset tilattiin jo arkkitehti Öhmanilta, Kuopiosta, mutta monien muutosten jälkeen piirustukset teki Johan Stenbäck, joka oli aikansa markkinamies. Nähtyään aina jossakin kirkon palosta lehtijutun, lähetti hän nopeasti aina kirkkopiirustuksiaan seurakuntaan näytille.  
  • Kirkon rakentamiseen kerättiin seurakuntalaisilta ensin rakennuskassaan rahaa, myöhemmin taloittain hirttä, puuta, miestyötä, naistyötä ja hevostyötä. Lainaakin otettiin valtiolta ja yksityisiltä, kustannusarvion ollessa 88 000 markkaa.
  • Rakennusmestarina toimi Erik Johan Holopainen. Saarnastuolin teki nikkari Antti Huovinen, ja sen viimeisteli nikkari Antti Kuvaja 1891.
  • Rahat loppuivat 1891. Rakennusmestari lainasi  8 000 markkaa, jotta työt edistyisivät.
  • Katto tehtiin ”Ruotsin parhaasta kattopellistä no 1”, ikkunalasit tilattiin Kuopiosta Öhmanilta.
  • Tili- ja vastuuvapaus on myönnetty kirkon rakentajille, mutta lopullista tilinpäätöstä ei ole vahvistettu. Tilien monimutkaisuuden takia summaksi on tullut 185 970,34 markkaa. Kirkon hinta ei siis ole oikein varmaa vieläkään. Nykyinen vakuusarvo noin 3,5 miljoonaa euroa.
  • Kirkon rakentaminen kesti tasan vuoden, alkaen 12.11.1890,.
  • Kirkon vihki 6.3.1892 Piispa C H Alopeus.
  • Alttaritaulun ”Jeesus Getsemanessa” on maalannut  Johan Kortman ja se on taiteilijan ainoa alttaritaulu.
  • Kirkon maalaajiksi, vuoraajiksi ja riveäjäksi valittiin V. Berg Kuopiosta. Juha Korhonen sai sisämaalaustyöt. Bergin yhtiö meni konkurssiin ja urakkamiehet hoitivat tehtävän loppuun. Lääninarkkitehti ei vuonna 1901 hyväksynyt tehtyä työtä. Koska urakkamiehet eivät saaneet palkkojaan, seurakunta kävi oikeutta jopa senaattia myöten ko. asiassa. Ulkomaalaus toteutui 1905.
  • 25- äänikertaiset urut hankittiin J A Zachariassenilta. Ne uusittiin 1981 33 äänikertaisiksi Kangasalan urkutehtaan toimesta.
  • Kirkon mittoja oli rakentamisen aikaan muutettu siten, että pituus on 40 m ja leveys 30 m. Kirkonmäen korkeus Kermajärvestä on 90 m ja Kermajärvi on 90 m merenpinnan yläpuolella.
  • Kirkon kellot olivat toisen kirkon kellot vuosilta 1756 ja 1909. Kirkonkellot soittokone sähköistettu 1990-luvulla.
  • Kirkon sakastia käytettiin vuodesta 1930 lähtien talvikirkkona. Seurakuntatalon valmistuttua vuonna 1963 siirtyivät talvikirkot sinne.Kirkkoon saatiin sähköistys 1971.

6. PAPPILAT 

  • Vahvalahden pappila 1856-1857, palanut 1982.
  • Marjamäen pappila 1850-1851, käytössä edelleen.
  • Kirkon rakentaminen vei seurakuntalaisten mielenkiinnon ja varat, eikä pappiloihin uhrattu niin paljoa varoja.
  • Maaomaisuus kuului pappiloihin ja maata oli vuonna 1853 580 ha. Vuonna 2006 noin 425 ha. 
  • Pappiloissa hyvät varastotilat, sillä papiston palkasta suuri osa tuli luonnontuotteina; viljana, leipänä, lihana.

7. KIRKOLLINEN KANSANOPETUS – KOULULAITOKSEN POHJA  

Opestusta olivat saarna, jumalanpalvelukset sekä kurinpidollinen ohjaaminen säädöksin. Näin luotiin kansanopetuksen pohja.

  • 1600-luvulta lukutaito tavoitteena.
  • Katekismus oppikirjana.
  • Seurakunnat oli velvoitettu vuodesta 1723 lähtien koulumestarin toimia pitämään, mutta papistolla ja lukkarilla tämä velvollisuus ollut jo aiemmin.
  • Heinäveden 1. koulumestari 1744, mutta toimen hoitaminen katkonaista.
  • Oma koulumestari saatiin Heinävedelle 1825.
  • Virrenveisuu, raamatunluku ja rukous aloittivat päivän, vähä Katekismus, virsikirja ja pitkä katekismus oppikirjoina.
  • Koulumestarilla sekä opetustehtävä koulussa että velvollisuus avustaa kappalaista kirjoitus- eli rippikoulun opetustyössä.
  • Koulumestari oli usein myös lukkari.
  • Kansanopetuksen uudeksi muodoksi kehittyi 1800-luvun alkupuolella pyhäkoulu.
  • Kirkkoherra Vargentin yritti saada jopa pakkotoimin pitäjäläisten lapset pitäjänkouluun. Jopa päivää ennen kuolemaansa hän esitti kansakoulun perustamista kuntaan.
  • Heinävedelle saatiin ensimmäinen kunnallinen kansakoulu 1878.
  • Kansakoululaitoksen synty 1866 vähensi kirkollisen koululaitoksen merkitystä ja oppivelvollisuus v. 1920 teki kirkollisen opetuksen koululaitoksena merkityksettömäksi.

 

8.  KIRJASTO – papiston kirjallisuus, katekismukset, virsikirjat 

Kirkkoherra Vargentinin käynnistämää toimintaa. 


9. KÖYHÄINHOITO –vaivaishoito

  • kerjuu
  • ruotuhoitojärjestelmä
  • kirkkoherra
  • diakoni
  • vaivaiskassa
  • 1852 köyhäinhoitoasetus – siirtyi kunnalle 1869.

 

10. VIRAT JA TOIMET

Kirkkoherrat
Kappalaiset
Pitäjänapulaiset (ministerii adjunkter)
Ylimääräiset papit
Lukkari - Kanttori

Suntio

Kirkonisännät eli kirkkoväärtit 1200 luvulta – Heinävedellä 1722-1864 : seurakunnan tuloista, varojen säilyttämisestä ja tilityksestä sekä vähäisten korjausten tekemisestä kirkossa – valittiin pitäjänkokouksissa

Kuudennusmiehet eli seksmannit 1600-luvulta , Heinävedellä 1769 - kymmenysten kanto, seurakunnan järjestysmiehiä, valvoivat kirkkokuria ja järjestystä

Diakoni ja diakonissa

Nuorisotyönohjaaja

Lastenohjaaja

Seurakuntamestari

Haudankaivaja

Talouspäällikkö

Kirkkoherranviraston kanslisti

Taloustoimiston kanslisti

11. SEURAKUNNAN TULOT

  • kirkollinen verotusjärjestelmä: verot piispalle, papille ja pitäjänkirkolle keskiajalla
  • papin palkkaus luonnonantimina ja rahana
  • hautapaikka, kellonsoitto, kirkolliset toimitukset maksullisia
  • rangaistukset eri rikoksista eli sakot: juoppous salavuoteus jne.
  • ehtoollismaksu
  • nykyisin kirkollisvero

Heinävedestä muuta tärkeää mainittavaa lyhyesti:

Kansan  Raamattuseura

Kirkastusjuhlat

Säynämön leirikeskus

Lestadiolaisuus

Unissasaarnaajat – Suomen unissasaarnaamisen keskus 1900-luvun alussa – Aada Rautiainen, Aliina Puustinen, Hilda Koponen, Anna Pakarinen ja Iida Hulkko.